Silmu_siivekas1

Silmu on oululainen keramiikkayritys, jonka Silja Mustaparta perusti vuonna 2004. Kaikki Silmun tuotteet tehdään käsityönä.

Korkeanpolton uunissa valmistuu kodin käyttökeramiikkaa: konepesun kestäviä astioita, kuppeja, kulhoja ja lautasia. Astiat kestävät hyvin käyttöä ja kulutusta.

Rakupoltto jättää herkän ja maalauksellisen jälkensä moniin veistoksiin ja laattoihin. Se antaa tilaa myös sattumalle, kahta täysin samanlaista laattaa, siivekästä tai shakkinappulaa ei ole.

 

Tarina Silmun synnystä
Elipä kerran kaukana idässä köyhä ja yksinäinen puutarhuri. Hän asui yksin pienessä tönössään eikä hänellä ollut muuta omaisuutta kuin yksi siemen ja palanen savea.

Puutarhuri säilytti siementä tulitikkurasiassa, ja joka aamu ennen kuin lähti kerjäämään leipänsä, hän avasi rasian, vieräytti siemenen kämmenelleen ja katseli sitä. Se oli musta, kova ja sileä, aavistuksen toispuoleinen ja himmeäkiiltoinen.
– Mikähän siemen tämä on? Puutarhuri mietti.
– Mahtaakohan se itää enää? Mitä sillä tekisin?
Sitten hän pudotti siemenen rasiaan, huokasi, ja lähti kerjäämään.

Näin jatkui vuodesta toiseen, kunnes eräänä aamuna puutarhuri katsoi siementä kämmenellään ja sanoi: – En saa koskaan tietää mikä siemen tämä on ja itääkö se, ellen kylvä sitä.
Niin puutarhuri otti savipalan, kostutti ja muokkasi sen ja kylvi siihen siemenen.

Kului viikko ja toinenkin. Sitten savesta nousi hento sirkkataimi. Puutarhuri puhkesi liikutuksen kyyneliin. Juuret työntyivät saveen, taimi kasvoi versoja ja lehtiä, oksiin puhkesi kukkia. Puutarhuri poimi lehtihangasta silmun mukaansa, valitsi hirven ratsukseen ja lähti etsimään sadun valtakunnan aarretta.

Tuulta vastaan kiitäessään hän nauroi ääneen:
– Kuinka en sitä aavistanut. Tietysti se oli seikkailun siemen!